Kenkää homeelle - talkooväki koolla 30.9.

Kosteus- ja hometalkoot starttiseminaari 30.9.2010. Kuva: Wilma Hurskainen

Kosteus- ja hometalkoot polkaistiin virallisesti käyntiin 30.9. pidetyssä starttiseminaarissa Helsingissä. Kuvataideakatemian Taiteen talon auditorio täyttyi viimeistä paikkaa myöten talkoista kiinnostuneista kutsuvieraista.

Ympäristöministeriön ylijohtaja Helena Säteri valotti avauspuheenvuorossaan talkoiden taustaa ja lähtökohtia. Säteri painotti haasteen mittavuutta ja tarvittavien toimien pitkäjänteisyyttä. Oikotietä tai ihmelääkettä kosteus- ja homeongelman ratkaisemiseksi ei ole ja siksi myös valtioneuvoston päätöksessä ohjelmasta tehtiin poikkeuksellisen pitkäkestoinen. Haaste voidaan taltuttaa vain määrätietoisella ja sitkeällä yhteistyöllä.

Talkoopäällikkö Juhani Pirinen esitteli talkooväkeä sekä toimenpideohjelman keskeiset kohdat ja listasi talkoiden mittavat tavoitteet seuraavalle viidelle vuodelle. "Talkookutsu on avoin kaikille. Näissä talkoissa on kyse jättityömaasta, jossa kaikkien osaaminen on tarpeen", Pirinen kannusti.

Talkookahvien päälle kuultiin tietoiskut suunnitteilla ja jo käynnistymässä olevista hankkeista. Työterveyslaitoksen, Senaatti-kiinteistöjen, Itä-Suomen yliopiston, sosiaali- ja terveysministeriön sekä ympäristöministeriön edustajat esittelivät kukin oman hankekokonaisuutensa. Kotimatkalle väki saateltiin talkoohanskojen kera.

Kuvat: Wilma Hurskainen

Tunnelmia Kosteus- ja hometalkoot -starttiseminaarista. Kuva: Wilma Hurskainen