Remontti-Reiska mukana kosteus- ja hometalkoissa

 

Remontti-Reiskan uudessa ohjelmassa otetaan esille talkoissakin tärkeinä esille tulevia asioita eli kerrotaan oikeista korjaustavoista ja kehitetään rakentamistapoja, joilla estetään uusien vaurioiden syntyminen.

MTV3:n Max -kanavalla viikko sitten käynnistyneessä "Remontti-Reiska" -ohjelmassa seurataan 1800-luvulla rakennetun, pahasti kosteus- ja homevaurioituneen talon korjausta. Talossa ovat esimerkiksi lattiat kauttaaltaan mädäntyneet. Eri vaiheissa tehdyissä korjauksista ei ole ollut apua, vaan ne ovat osaltaan vain kiihdyttäneet vauriokierrettä. Asukkaat tiedostivat kunnolla ongelman vasta sitten, kun työkaverit sanoivat heidän vaatteidensa haisevan homeelle. Silmien kirvelylle, yskälle ja nuhalle alkoi löytyä selitys oman kodin uumenista.

Vääriä korjauksia ja ristiriitaisia neuvoja

Asiantuntijana kohteessa on rakennusmestari Matti Eklund, joka on yksi maamme kokeneimmista kosteusvaurioiden selvittäjistä ja korjaajista. Hän on tehnyt tähänkin kohteeseen kuntotutkimuksen ja korjaustapaselityksen sekä toimii korjaustöiden valvojana.

Vastaavanlaiset ongelmat ovat Eklundin mukaan valitettavan yleisiä. Niitä löytyy arviolta joka neljännestä vanhasta omakotitalosta. Usein syynä ovat väärin tehdyt korjaukset ja laajennukset.

- Säästetään kustannuksia, ongelmien syitä tutkitaan liian vähän, pilaantuneita materiaaleja ei uusita riittävästi materiaaleja. Hämmennystä aiheuttaa varmasti myös se, että suunnittelijoiden näkemykset oikeista korjaustavoista poikkeavat joskus rajustikin toisistaan, Eklund toteaa.

Selvitä syyt ja poista ne!

Eklundilla ja Remontti-Reiskalla on yksinkertaiset ohjeet kosteus- ja homevaurioiden korjaajille:

1. Selvitä ensin syy, miksi rakenteet kostuvat.

2. Poista kunnolla syy(t) eli kosteuden aiheuttajat

3. Varmista, että sekä kuntotutkijat että korjausten tekijät ovat päteviä työhönsä.

Kosteus- ja hometalkoissa panostetaan nimenomaan kuntotukijoiden ja korjaajien pätevyyden kehittämiseen. Työsarkaa riittää kaikilla tasoilla, opetuksesta lähtien.

- Kiinteistönvälittäjäystävällisistä kuntoraporteista on tarkoitus päästä eroon, kuten myös kosteusmittaajien helppo-heikeistä, Eklund sanoo. Nykytilanteessa hän suosittelee yhteyden ottamista esimerkiksi Hengitysliitto Helin asiantuntijoihin.

Homehtuneen hirsitalon korjauksiin palataan tulevissa ohjelmissa.

 

Ohjelmasta lisää

Remontti-Reiska